12.8.2011

Viikonloppuvillitys

Kaksikymmentä kätköä kasassa. Vietimme yhden päivän Kalajoella kätköillen ja muutama tarttui mukaan myös matkalta.

Ensimmäinen jäi mieleen purkin takia. En ollut ennen nähnyt tällaista. Omasta mielestäni en olisi tätäilman gepsiä löytänyt, vaikka ukko väittikin muuta. Toisen purkin kohdalla kapula osoitti meidät jostain syystä ihan väärään suuntaan, mutta vihjeen avulla löysin purkin sen omalta paikaltaan.
Toisen purkin kohdalla kävi myös pienoinen kommellus, jonka saimme kyllä korjattua. Nuorempi vekara innostuksissaan tukki purkin väärinpäin paikalleen ja emme meinanneet saada sitä pois. Tästä huomasin, kuinka tärkeää on, että purkki laitetaan aina takaisin täsmälleen samallalailla, kuin se oli. Olisi ollut seuraaville todella vaikeaa taistella sen kanssa.

Pellepuistossa annoimme lapsosten aivan itse etsiskellä purkkia vihjeen avulla. Minäkin jouduin aluksi hieman tiirailemaan, että missähän se mahtaisi olla, ennenkuin paikka löytyi.

Eikä siihen lapsosiltakaan kauaa mennyt. :)

Paikka oli juuri auennut ja nautimme siellä ennen lähtöä kahvit ja pillimehut.



Matkaa jatkettiin pienen valokuvaamisen jälkeen ja maisemasta nauttien. Tässäkään ei ole koskaan tullut pysähtdyttyä, vaikka ties kuinka monta kertaa on ohi ajettu.


 Seuraavaksi kävimme juomassa kahvit äitini luona ja nappasimme pikkusiskon mukaan tutustumaan geokätköilyn ihmeelliseen maailmaan. Kalajoen kätköistä lisää myöhemmin. Lisäksi teimme Suvin kanssa matkan Kuusamoon, josta kerron myös, kunhan ehdin blogiani päivittämään. Nyt lisää kätköjä. :D







6.8.2011

Geokätköily.. Uutta ja ihanaa, suorastaan koukuttavaa..

Tänään on sitten kätköilty koko perheen voimin. Löysin netistä juttua asiasta ja heti tsekkasin, että missäs on lähimmät paikat ja onko niitä yleensä täälläpäin. Piti sitten lähteä oikeen ensimmäisen kätkön luo katsomaan, että mites tää homma oikeen etenee. :D Lapset olivat innoissaan, kun sanoin, että mennään etsimään aarteita.
Tällainen oli ensimmäinen kätkö. Kätkön tekemiseen oli nähty vaivaa ja sen ihanuus sain minut innostumaan ajatuksesta entistä enemmän. Lähdimme jatkamaan matkaa seuraavalle, Lumijoen kylälle.
Koulun kätkö on mitä luultavimmin kadonnut, koska olen varma, missä sen olisi pitänyt olla. Gepsin mukaan ja muutenkin. Koulun piha ei välttämättä ole paras paikka kätkölle uteliaiden lapsosten takia.
Jatkoimme matkaa kirkon pihaan. Siellä oli meneillää hääseremoia, joten yritimme nopesti katsastaa pihan, mutta pakko oli lähteä pois, palasimme myöhemmin uudelleen :D
Löytyihän se sitten. Olisi kiva jos ihmiset vaihtaisivat kätköjen sisälle jotain hieman mukavempaa, kuin tyhjää Zyrtek-pakettia tai hammastikkua. :D Mutta ei se mitään, rustasin nimeni lokikirjaan ja matka jatkui Siikajoellepäin.
Ison suojellun männyn luota löytyi ovelasti kätketty filmirullapurkki. Nimi alle ja menoksi. Alkoi tulemaan kaikille nälkä, joten kävimme kotosalla pikaisesti syömässä ja hakemassa mukaan lisää koordinaatteja, josko vielä muutama tänä iltana..? :D
Varjakasta löytyi pakasterasia sisältöineen. Emme tehneet täälläkään vaihtaria, vaikka lapset kotoa ottivatkin mukaan jotain vaihdettavaa. Ei löytynyt mieluista tavaraa.
Uimamontulla Perttu teki löydön, minä otan kunnian. Matka jatkuu.
Tämä oli pelottava. :P Näytti aluksi, että löysimme minkinloukun, eikä kukaan uskaltanut työntää sinne kättänsä, mutta kun tarkemmin katsottiin, niin olihan siellä purkki. Ei ollut turha reissu, vaikka naama oli hämähäkinseittejä täynnä ja puista tippui vettä päälle ja tuntui, että tuohon isoon ojaan voisi vaikka tipahtaa.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Illan viimeisen kätkön löysimme Vanhasta Limingasta. Pojatkin löysi vaihdettavaa ja kaikki olivat tyytyväisiä. Yksi kätkö jäi löytämättä, mutta sinne voimme palata vielä joku päivä uudestaan korjaamaan tilanteen.
Lapsukaisille tuli jo uni. Sitä ennen halusivat varmistuksen siitä, että huomenna jatketaan. :D