22.8.2010

Jotain valmista tällekkin viikonlopulle

Puikoilla on ihan älyttömästi kaikkia töitä kesken, mutta haluais vaan aloittaa koko ajan kaikkia uusia. Sain sentään nämä viikonlopun aikana valmiiksi, ja tarkoitan IHAN valmiiksi asti langanpäitä myöten. Se on melko harvinaista, ku ottaa huomioon tuon mun laiskuuden. :D Lankana käytin pinkkiä AnniValoa ja ohje löytyy Ullasta nimellä Satukynsikkäät. Olisin halunnut laittaa mustaa satiininauhaa noihin, mutta sitä ei löytynyt kätköistä, joten sininen saa tällä kertaa kelvata. :)


Toi Anni-lanka oli aivan ihanaa neuloa ja teen siitä aivan varmasti jotain muutakin. Pitää vaan keksiä, että mihin noin räikeä väri sopii.

15.8.2010

Neulomisvimmaa..

Koko viikonlopun oon vaan neulonu ja kattonu Greyn anatomiaa. Uusia töitä on aloitettu ja nyt on kesken varmaan 8 tekelettä. Puolustukseksi tähän sanon, että yksi huivi on sellainen, mistä loppui lanka kesken, että jouduin tilaamaan lisää, niin se jäi odottelemaan. Mutta onpahan nyt ainakin töitä, mihin vaihtaa, jos yhteen kyllästyy. :D


Tällainen pipo sentään tuli  valmiiksi asti ja jopa langanpäätkin on päätelty eli täysin käyttövalmis on. Tein uudessa Novitassa olevan ohjeen mukaan Mambo-langasta. Hieman soveltaen kuitenkin. Oon tosi tyytyväinen, että sain jotain valmiiksi, vaikka väri ei olekkaan mun. Pitää lahjoittaa jollekkin, joka kyseisistä väreistä pitää :)

14.8.2010

PIF

Laitan hyvän kiertämään. Eli lupaan tehdä kolmelle (3) tähän viestiin kommentoivalle jotain kivaa joulukuun loppuun mennessä. Osallistumisaikaa on elokuun loppuun saakka. Jos osallistujia tulee enemmän ratkaisen pakettien saajat arpomalla. :)

13.8.2010

Huh hellettä!

Menipä tuo KYH-hommeli sitten hieman penkin alle. :D Valmistuneita sukkia (huom! ei sukkapareja :D) lojuu jonkin verran siellä sun täällä, mutta oli tosiaan niin lämmintä, ettei neulominen oikein innostanut edes lomalla. Lisään nyt kuitenkin vielä kuvia niistä ötökkä ja kassivaihdoista.


Tässä siis kuva avaimenperästä, jonka sain ötökkävaihdossa.



Ja tällaisen öttiäisen pistin maailmalle. Meinas aluksi tosiaan jäädä koko elukan tekeminen, mutta onneksi yunalta tuli mulle noi sormikaspuikot ja aloin niitä testailemaan, niin lopputulos oli tällainen. :)



Kassista, jonka itse lähetin maailmalle, en löytänytkään enää kuvaa, mutta tässä ihanuus, jonka sain tilalle. On ollut kovassa käytössä ja täyttää juuri ne toiveet, joita olin antanut.

Tällä hetkellä puikoilla on monen monta erilaista hommaa, joka on niin mun tapaista. Yhtä ei jaksa millään tehdä vaan pitää aina saada vaihdella, ettei kyllästy ja jää kokonaan tekemättä. Ainakin mieleen muistuu näin äkkiseltään pari huivia, joista toiseen odottelen vielä lankoja, kun loppui pahasti kesken. Onneksi sitä oli vielä saatavilla, muuten olis ketuttanut kyllä ja pahasti.
Tiskirätti on kulkenut töissä mukana taukotekemisenä ja kuhan se on valmis niin aloitan seuraavan. Ostin hyvöö tiskirättilankaa, kun käytiin Oulaisissa neuletapaamisessa. Lankataiassa on kyllä ihania lankoja, suosittelen kaikille. :)
Lisäksi aloin FlipFlopista tekemään itselleni tuollaista käsityökoria. Saa nähä mitä siitäkin tulee, kokeiluhan tuo vain on, mutta toivottavasti onnistuupi.
Hieman kesken on vielä tämä:


Hihat pitäisi ommella kiinni ja langat päätellä, mutta muuten pikkupoitsun huppari alkais näyttämään melkeen sellaiselta, ku toivomus oli, ainakin omasta mielestä :D Joten jännityksellä odotellaan, että mitä pikkumies itse asiaan sanoo.. Että onkohan se tuossa dinosaurusvauva vai mikä siinä oikein on, hihi.

Nyt pakko siirtyä takas tuonne sohvalle Greyn anatomian ihmeelliseen maailmaan. Eihän tässä kuumuudessa jaksa olla ku vaakatasossa. :)